Ajankohtaista

Uusimmat artikkelit

Datakeskukset vauhdittavat sähkönkulutuksen kasvua – osuudesta tulossa merkittävä

Suomessa on meneillään todellinen datakeskusten kasvubuumi. Datakeskusten sähkönkulutus on Suomessa nyt noin kymmenesosa metsäteollisuuden tasosta, mutta tekoälybuumi vauhdittaa kasvua nopeasti. Kasvu tarkoittaa myös lisääntyvää tarvetta päästöttömälle sähkölle, erityisesti tuulivoimalle.

Suomi vetää puoleensa datakeskusinvestointeja. Rakenteilla on Microsoftin, Googlen ja monen muun teknologiajätin valtavia keskuksia eri puolelle maata. Lisäksi monia hankkeita on suunnitteluvaiheessa. Investoinnit ovat miljardien eurojen luokkaa.

Datakeskusten kiihtyvän kasvuvauhdin taustalla on tekoäly ja vastaaminen sen tarvitsemiin laskentatehoihin.

Datakeskukset tuovat kunnille talouskasvua, työpaikkoja ja verotuloja. Keskukset työllistävät niin rakennusvaiheessa kuin käytön aikana, ja niihin liittyvät palvelut hyödyttävät laajasti paikallista elinkeinoelämää. Monilla kunnilla on jo valmiudet ottaa investointeja vastaan, ratkaisevaa on kaavoitus ja sähkökapasiteetin riittävyys.

Uusiutuva energia houkuttelee investointeja Suomeen

Fingridin ennusteen mukaan teollisuuden sähkönkulutuksen arvioidaan kasvavan nykyisestä alle 40 terawattitunnista 45–63 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä ja edelleen 44–96 terawattituntiin vuoteen 2035 mennessä.

Uusiutuvan energian osuus kaikesta sähköntuotannosta on Suomessa Euroopan kärkiluokkaa. Lisäksi meillä on edistyksellinen sähköverkko sekä valmius datakeskuksen tuottaman hukkalämmön ohjaamiseen kaukolämpöverkkoon.

Datakeskusyritykset ovat siirtyneet vihreän sähkön käyttäjiksi. Juuri tämän takia Suomesta on tullut niille houkutteleva toimintaympäristö. Datakeskusten lisäksi Suomi on houkutteleva maa myös vetyhankkeille ja muille sähköintensiivisille teollisuushankkeille.

Voimakkain tuotannon kasvu tulee tuulivoimasta

Sähkön tuotannon ennustetaan kasvavan kulutuksen kasvaessa.

Sähkön tuotanto kasvaa 108–122 terawattituntiin vuoteen 2030 ja 120–169 terawattituntiin vuoteen 2035. Tuulivoima on kasvun veturi, ja myös aurinkovoiman arvioidaan kasvavan voimakkaasti.

Yhden tuulivoimahankkeen toteuttaminen kestää alkukartoituksesta käyttöönottoon neljästä seitsemään vuotta, joskus jopa pidempään. Hankkeita onkin tärkeä saada vireille hyvissä ajoin, sillä puhtaasta ja kilpailukykyisesti hinnoitellusta sähköstä on tullut kansallinen kilpailuetumme.

Tämä on turvattava jatkossakin, jotta Suomi pysyy kilpailukykyisenä verrattuna eurooppalaisiin ja Euroopan ulkopuolisiin kilpailijamaihin.

Lue lisää aiheesta:

Kaiken kaikkiaan yritysten vihreiden investointien hankeaihioita on koottu EK:n datapalveluun yli 280 miljardin euron edestä.

Fingrid:
Sähkön tuotannon ja kulutuksen kehitysnäkymät Q3 2025
Sähkön tuotannon ja kulutuksen kehitysnäkymät Q3 2025 (PDF)


Staffan Söderholm
Salkunhoitaja, UB Uusiutuva Energia