Tervakankaan tuulivoimapuisto, Puolanka
Tervakankaan tuulivoimapuisto sijaitsee Puolangan kunnassa Kainuussa. Tuulivoimapuisto sijaitsee Joukokylän eteläpuolella, noin 20 kilometriä Puolangan keskustaajamasta koilliseen.
Alueelle suunnitellaan rakennettavaksi 9 tuulivoimalaa, jotka ovat teholtaan 7,2 MW. Tuulivoimapuiston nimellistehoksi tulisi tällöin 64,8 MW. Tuulipuiston tuottama sähkö kattaisi vuosittain noin 9 000 sähkölämmitteisen omakotitalon energiantarpeen.
Tutustu hankkeeseen
Konsulttinamme toimii Ramboll Finland Oy, joka on vuoden 2023 aikana tehnyt kattavia esiselvityksiä liittyen alueen maankäyttöön, asutukseen, luontoarvoihin, maisemaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön.
Hankkeen eteneminen
Tervakankaan alueella on teetetty esiselvitykset sekä vielä luontoselvitysten yhteydessä täydentyvät pöllö- ja kanalintuselvitykset. Myös luontoarvoja on selvitetty sekä hankealueella että suunnitellulla sähkönsiirtoreitillä. Seuraavaksi Tervakankaalla selvitetään muun muassa luontotyypit, kasvillisuus, lepakot, sudenkorennot ja perhoset. Hankkeen lakisääteinen YVA-menettely on parhaillaan käynnissä. Tämän rinnalla edistetään kaavoitusprosessia.
Tietoa hankkeesta
Kokoamme tähän linkkejä ja asiakirjoja, joiden avulla sinun on helppo
tutustua hankkeeseen tarkemmin.
Kaavoitus
Seuraa kaavoituksen etenemistä Puolangan kunnan kaavoitussivuilla
Ympäristövaikutusten arviointi
Tarkastele YVA-asiakirjoja Ympäristöhallinnon YVA-sivuilla
Ota yhteyttä ja kysy lisää
Haluatko tietää lisää hankkeesta? Vastaan mielelläni kysymyksiisi.
Niina Kotomäki
hankevastaava
Puh. +358 40 922 6943
niina.kotomaki@unitedbankers.fi